(0) 0,00 €
Yhteensä
0,00 €
21.01.2021

Suksien voitelu - opi helpoilla vinkeillä

Suksien voitelu opas

Suksien voitelu saattaa kuulostaa vaikealta operaatiolta, mutta se ei välttämättä sitä ole. Huippu-urheilussa voitelu on hyvin tarkkaa, mutta harrastelijalle riittää perusosaaminen voitelun saloista. Helpolla voitelulla tai pikavoiteilla saat suksesi luistamaan ja pitämään oikein talvisilla hangilla, ja pidennät samalla hiihtovälineittesi käyttöikää. Se tekee hiihdosta entistä mukavampaa!

VK:n kattava opas auttaa sinua pääsemään alkuun suksien voitelussa.

Oikeaoppinen suksen voitelu kotona

Suksien voitelu kotioloissa ei ole lainkaan vaikeaa. Suksien voitelu on tietysti jo itsessään projekti, jonka jokainen hiihtoa harrastava tee-se-itse -henkilö haluaa opetella!

Pystyt tekemään kotioloissa minkä tahansa voitelun mihin tahansa sukseen, kunhan sinulta vain löytyy oikeat voiteet ja välineet. Suurin huolesi on katsoa ulos ja todeta, millainen sää pihalla vallitsee. Eri sää- ja lämpötiloille on omat voiteensa ja tapansa voidella, joten tämä seikka täytyy ottaa huomioon voitelua tehdessä.

Voitelua ei kuitenkaan tarvitse tehdä jokaiselle hiihtoretkelle erikseen. Vaikka keli pysyisi melko samanlaisena, kannattaa voitelu uusia kuitenkin noin sadan hiihdetyn kilometrin välein, jotta luisto ja pito säilyvät, ja siten myös hiihdon mielekkyys. Jos luisto tai pito alkavat häviämään, ovat ne viimeistään merkkejä siitä, että voitelu on syytä uusia.

Sukseen tulee tilanteesta riippuen tehdä kahdenlaista voitelua:

  • Luistovoitelu
  • Pitovoitelu (Vain perinteisen tyylin suksi)

Luistovoitelulla pidetään huoli siitä, että suksi luistaa kelistä riippumatta hyvin ja pääset sulavasti eteenpäin laduilla. Pitovoitelu puolestaan pitää huolen siitä, että suksissasi on riittävästi pitoa ja pääset kapuamaan niillä ylämäet helposti ylös, eikä suksi lipsu työnnöissä.

Voitelun voit tehdä myös pikavoiteilla, jotka ovat kehittyneet vuosi vuodelta laadukkaammiksi ja varteenotettavimmaksi vaihtoehdoiksi. Voiteluun tarvitset työkaluja, joista kerrotaan tarkemmin seuraavassa luvussa. Jos puolestaan haluat tietää, miten pikavoiteilla saat hyvän ja nopean lopputuloksen, on siitä oma lukunsa myöhemmässä vaiheessa tätä artikkelia.

Ennen kuin aloitat, paina mieleesi nyrkkisääntö: pohjaan tehtävät siklaukset ja harjaukset suoritetaan aina kärjestä kantaan päin!

Tarvikkeet suksien voiteluun

Suksien voiteluun on välttämätöntä hankkia muutamia siihen tarkoitettuja työkaluja. Voitelussa ei riitä ainoastaan se, että voide levitetään pohjaan ja lähdetään laduille.

Näitä työkaluja tarvitset voitelun eri vaiheissa:

1. Voitelurauta
Voiteluraudalla voide sulatetaan ja levitetään tasaisesti suksen pohjaan.

2. Sikli (ja olassikli)
Vanha voide tulee saada pois suksen pohjasta ennen uuden voitelun aloittamista. Sikli on välttämätön työkalu vanhan voiteen poistamiseen ja uusien tasoittamiseen. Erityisesti pitovoitelussa täytyy välillä myös uusia koko voitelu, jossa voi käyttää apuna voiteenpoistajia ja sikliä.

Olassiklillä saat puhdistettua kätevästi pitkittäissuuntaisen uran suksesi pohjassa.

3. Messinkiharja (tai vastaava harjas)
Harjalla avataan suksen pohjakuvio sen jälkeen, kun voitelu on tehty.

4. Nylonharja
Nylonharjalla viimeistellään suksen pohja, kun se on käsitelty ensin messinkiharjalla. Tämä parantaa voitelun onnistumista.

5. Hiekkapaperi
Perinteisen tyylin suksessa pitoalue tulee karhentaa ennen kuin siihen voidaan levittää pitovoidetta. Hiekkapaperi sopii tähän tarkoitukseen hyvin.

6. Korkki
Korkilla on hyvä tasoitella pitovoide, kun se on ensin levitetty.

7. Voiteet (luisto- ja pitovoiteet)
Luistovoiteita on erilaisia sen mukaan, millaiseen säätilaan ne on tulossa käyttöön. Fluorivoiteet ovat olleet etenkin aktiivihiihtäjien suosiossa, mutta FIS (Kansainvälinen hiihtoliitto) kielsi fluorivoiteet vuoden 2020 alusta alkaen. Näin ollen myynnissä on enää matalafluorisia voiteita, jotka tosin kelpaavat hiihdon harrastajalle varsin mainiosti.

Vaihtoehtona on myös parafiinivoide, joka on kestoltaan hyvä. Pitovoiteita voit myös ostaa erilaisia ja vaihtoehtona on myös pitoteippi, joka toimii monessa lämpötilassa.

Voiteiden hankkiminen on sikäli helppoa, että niiden väri kertoo, mille kelille ne on tarkoitettu. Punainen ja keltainen on kosteammille kelille tarkoitettuja voiteita, ja mitä sinisempään siitä mennään, sen kylmemmälle kelille voide on tarkoitettu. Helppoa!

Harrastelija pärjää yleensä varsin hyvin yhdellä lämpimien kelien voiteella ja yhdellä hieman kylmemmille keleille tarkoitetulla voiteella.

 

Jos haet budjettimallin ratkaisua, voi työkaluissakin periaatteessa säästää muutamia euroja. Voiteluraudan tehtävän voi tietyissä tapauksissa ajaa myös silitysrauta, jonka avulla voit levittää voiteen suksen pohjaan ja välikappaletta (esimerkiksi wc-paperi) hyväksi käyttäen myös avittaa vanhojen voiteiden poistoa suksen pohjasta. Silitysrauta tulee kuitenkin olla tasapohjainen, eikä siinä saa olla aukkoja.

Voitelutelineenkin kätevä nikkari voi rakennella itse kotona, mutta suosituissa hiihtopaikoissa on tarjolla myös voitelutiloja, joita voi hyödyntää. Jos kuitenkin hiihdät talvisin vähänkään enemmän, kannattaa voiteluun tarkoitettu välineistö hankkia. Perusvälineistön hankkiminen maksaa halvimmillaan alle sata euroa.

Luistelusuksen voitelu

Luistelusuksen voitelu on suksivoitelussa yksinkertaisin projekti. Jos kuitenkin olet hankkinut uudet luistelusukset, tulee niihin ensimmäisen voitelun yhteydessä tehdä pohjustus. Voit lukea uusien suksien voitelusta lisää myöhemmin tästä artikkelista (Otsikko: Uuden suksen voitelu).

Puhdistaminen ja valmistelu:

Ensin suksen pohja täytyy puhdistaa. Voiteenpoistajia ei tarvitse luistelusuksessa käyttää läheskään joka kerta, sillä voiteenpoistajalla tulet poistaneeksi myös luistelusuksen pohjustuksen ja näin ollen se synnyttää ylimääräistä työtä.

Voit aloittaa puhdistamisen harjaamalla suksen pohjan messinkiharjalla, jonka jälkeen putsaa suksen pohja kuivalla liinalla. Tämän jälkeen levitä pehmeää luistoparafiinia pohjaan, joka lämmittäessään irrottaa ylimääräiset liat pois suksen pohjasta. Kun pohjan voide on lämmin, voit poistaa sen siklillä. Harjaus- ja siklausliike tapahtuu kärjestä kantaan päin.

Voitelu:

Aloita voitelu sulattamalla voiteluraudalla haluamaasi luistovoidetta suksen pohjaan. Levitä voide pitkillä tasaisilla vedoilla suksen pohjaan, jonka jälkeen voiteen annetaan hetken jäähtyä.

Viimeistely:

Voitelun jälkeen edessä on suksen pohjan viimeistely. Käy läpi suksen pohjan ura ensin olassiklillä ja tämän jälkeen normaalilla siklillä. Tämän jälkeen pohja käydään läpi messinkiharjalla, jolla tehdään muutama tasainen veto kärjestä kantaan. Nylonharjalla voit vielä halutessasi viimeistellä suksen pohjaan, jolla saat parhaiten toimivan luiston suksesi pohjaan.

Kannattaa muistaa, että luistelusuksessa luistovoitelu tehdään koko suksen pohjan alueelle. Luistelusuksi ei vaadi pitovoitelua perinteisen tyylin suksen tapaan!

Perinteisen suksen voitelu

Perinteisen suksen voitelu poikkeaa hieman luistelusuksen voitelusta. Olennaisin ero on, että perinteisen sukseen tulee tehdä noin 50 senttiä pitkä pitoalue suunnilleen suksen keskivaiheille. Tästä tulee siis termi pitovoitelu. Lisäksi perinteisen suksessa voit voidella pitoalueen ulkopuoliset luistoalueet samaan tapaan kuin luistelusuksessa tehdään koko matkalta.

Pitovoitelu on kuitenkin yksinkertainen prosessi, johon et tarvitse yhtä paljon työkaluja kuin luistovoitelun tekemiseen. Hiekkapaperi, korkki ja kelinmukainen voide riittävät siihen, että saat pitovoitelun tehtyä.

Pitovoide tulee pitoalueelle

Pitovoitelu tehdään suksen niin sanotun voidepesän kohtaan. Tässä törmätään suksen ostovaiheessa olleeseen olennaiseen suksien hankinnan kriteeriin: perinteisen tyylin suksen tulee olla riittävän jäykkä, että suksen keskivaiheille jää riittävästi tilaa suksen ja lumen väliin, eikä pitoalue näin ollen ota koko ajan lumeen.

Voit mitata alueen kokoa paperitestillä, jossa seisot suksiesi päällä tasaisella alustalla, varaten painosi tasaisesti kummallekin sukselle. Kun seisot tasaisesti suksiesi päällä ja laitat paperin suksen alle, sen tulisi päästä liikkumaan suksen keskivaiheilla pienen matkaa eteen ja taaksepäin. Se alue, jossa paperi pääsee liikkumaan, on suunnilleen se alue, mihin pitovoitelu tulee tehdä.

Muista myös pitoaluetta määritellessäsi, että kun varaat painosi vain toiselle sukselle, paperin ei enää pitäisi päästä liikkumaan. Tässä potkun vaiheessa pitoalueesi ottaa lumeen ja näin ollen suksi ei pääse lipsumaan.

Pitovoitelun vaiheet

Näillä vaiheilla voit toteuttaa hyvän pitovoitelun sukseesi:

Puhdistaminen:

Toisin kuin luisteluvoitelussa, pitovoitelussa täytyy puhdistaa pohja vanhoista pitovoiteista. Voiteen voi siklata poista, jonka jälkeen pitoaluetta voi vielä putsata voiteenpoistoaineella kostutetulla paperilla tai karhunkielellä. Kun pohja on putsattu ja kuiva, voit aloittaa pitovoitelun.

Voitelu:

Ennen pitovoiteluun ryhtymistä pitoalue tulee karhentaa käyttämällä hiekkapaperia, joka saa olla mieluusti melko hienorakeista hiekkapaperia. Karhennus tehdään ainoastaan sille alueelle, johon pitovoitelu tulee! Tämän jälkeen voit tulevaa työtäsi helpottaaksesi laittaa karhennetun alueen reunoille teipit, joista erotat oikean alueen ja voidetta ei pääse leviämään ylitse väärälle alueelle.

Jos haluat paremman ja kestävämmän lopputuloksen, voit käyttää pitovoitelua tehdessä myös pohjavoidetta, mutta se ei ole pakollista. Karhennuksen jälkeen voit laittaa pitovoidetta pohjaan ja levitellä sitä korkilla, ja toista tätä vaiheita vuorotellen muutamia kertoja.

Se, miten paljon pitovoidetta tulee laittaa, on pitkälti itsesi päätettävissä. Huomaat hiihtäessä kyllä, jos suksi ei pidä ja silloin pitovoidetta kannattaa pikimmiten lisätä. Pitovoitelu ei kaipaa välttämättä erityisempää viimeistelyä. Kun saat mielestäsi oikean määrän voidetta pohjaan, on aika suunnata ladulle!

Märällä ja jäisellä kelillä voi pitoalueelle pohjavoiteen päälle lisätä liisteriä, joka parantaa pitoa näillä keleillä. Erityisen jäisillä ja sohjoisilla keleillä pitovoitelu kannattaa tehdä liistereillä, joista kerrotaan lisää myöhemmin tässä artikkelissa.

Pitovoitelu pitoteipillä

Pitovoitelun voi tehdä voiteiden lisäksi myös pitoteipillä, joka on yksi helppo tapa hoitaa pitovoitelun tekeminen. Käytännössä tarvitset pitovoiteluun tässä tilanteessa ainoastaan pitoteippiä ja hiekkapaperia (mikäli pitoteippirasiassa ei ole karhennustyökalua valmiina).

Pitoteipin etu on myös se, että se toimii melko hyvin vaihtelevissakin keleissä. Voiteet on tehty tietylle lämpötila-alueelle, joka rajoittaa niiden toimivuutta, jos lämpötilat ja säät vaihtelevat paljon lyhyessä ajassa.

Puhdistaminen ja valmistelu:

Pitoalue pitää putsata vanhoista voiteista normaaliin tapaan. Puhdistamisen jälkeen pitoalue karhennetaan joko hiekkapaperilla tai pitoteippirasiaan liitetyllä karhennustyökalulla.

Voitelu:

Vedä pitoteippiä koko pitoalueen matkalle ja tasoittele pitoteippi pitoalueelle niin, että teipin ja suksen pohjan väliin ei jää ilmakuplia. Tämän jälkeen voit poistaa pitoteipin suojan ja pitovoitelusi on käytännössä valmis. Annan suksien kuitenkin odottaa hetki ulkolämpötilassa ennen kuin lähdet hiihtämään, joka takaa parhaan lopputuloksen.

Teipin poisto:

Teipin poistamiseen tarvitset perinteistä voiteenpoistoainetta ja siklin. Voiteenpoistoainetta laitetaan suksen pohjassa olevan pitoteipin päälle ja annettua sen vaikuttaa hetken, voit poistaa siklillä pitoteipin. Kun teippi on saatu poistettua, putsaa vielä pitoalue uudelleen voiteenpoistoaineella, jotta kaikki ylimääräinen lähtee pois pohjasta.

Pitopohjasuksen voitelu

Pitopohjasukset ovat parhaimmillaan melko kosteissa olosuhteissa, eli lähempänä nollakelejä. Tällöin pitopohja toimii ja saat hiihdettyä erinomaisesti ilman minkäänlaisia käsittelyjä. Kovilla pakkasilla pitopohja ei kuitenkaan tuo välttämättä täysin toivottua tulosta ja silloin perinteiset voideltavat sukset ovat yleensä parempi vaihtoehto.

Monelle hiihdon harrastajille pitopohjasukset menevät ilman voiteluhuoltoa, mutta myös pitopohjasuksia on mahdollista voidella tietyiltä osin. Suksissa luistoalueen voi voidella haluamallaan tavalla suksesta riippumatta, jos se tuntuu tarpeelliselta.

Zero-sukset:

Zero-suksen pohjassa on erityinen zeropitoalue, joka hoitaa samaa tehtävää kuin voideltavien suksien voidepesän pitoalue. Jopa kilpahiihtäjät käyttävät zerosuksia haastavissa nollan tietämillä keikkuvissa keleissä.

Zerosuksen pitopohjan alueelle voit tarvittaessa lisätä hieman pitovoidetta kylmemmille keleille, jotka voi kelien lämmitessä poistaa. Zerosuksen pitoaluetta voi karhentaa hienolla hiekkapaperilla, joka parantaa sen pito-ominaisuuksia. Zero suksen luistoalueet voit halutessasi voidella luistovoitelun menetelmin.

Nanosukset:

Nanosuksissa voitelua ei tarvitse ottaa huomioon. Suksien pohjaan tehtävä huolto riittää pitkälle. Pohjaan voi lisätä jäänestoainetta, mikäli keli sitä vaatii. Suksien pohjaan tarttuu aina likaa ja sitä kannattaa poistaa aina tasaisin väliajoin, etteivät suksen pohjapinnoite ja luisto kärsi.

Karvapohjasuksen voitelu

Skin-sukset, eli karvapohjaiset sukset, ovat helppohoitoiset. Käytännössä ne voi napata kaupan hyllyltä mukaan, suunnistaa suorinta tietä lähimmille laduille ja lähteä hiihtämään. Skinin karvapohjalle on olemassa sille tarkoitettua hoitoainetta, jota kannattaa laittaa tasaisin väliajoin. Skineille on olemassa myös jäänestoainetta, jota kannattaa hyödyntää, kun kelit pyörivät nollan paikkeilla.

Skinisukset eivät tarvitse voitelua, ellei niitä halua voidella. Tästä syystä ne ovatkin hyvä vaihtoehto ensimmäisiksi lasten suksiksi. Pohjassa oleva karva hoitaa pidon, mutta voit halutessasi voidella suksen luistopinnat luistovoitelun tapaan. Karvapohjaisten suksien pito-ominaisuudet ovat tehokkaammat myös laajemmalla sääskaalalla kuin pitopohjasuksissa ja näin ollen ne ovat kohtuu huolettomat.

Pohjakarvan vaihto

Pohjan karva kestää melko pitkiä kilometrimääriä, mutta tarpeen tullen sen saa vaihdettua.

Vaihto onnistuu voitelurautaa käyttäen siten, että pohjassa olevaa karvaa lämmittää reilu 100-asteisella raudalla tasaisesti hetken, jonka jälkeen sen voi repiä irti. Ylimääräiset liimajäämät täytyy poistaa ennen uuden asettamista. Tämän jälkeen voit laittaa uuden pohjakarvan paikalleen ja painaa sen tasaisella vedolla lämpimällä voiteluraudalla paikalleen.

Uuden suksen voitelu

Kun hankit uudet voideltavat sukset, ne tulee pohjustaa ennen ensimmäistä kelivoitelua. Käytännössä siis luodaan suksen voitelulle pohja, jota ei tarvitse poistaa jokaisen kerran jälkeen. Pohjustus tehdään vain luistopinnoille ja luistovoitelua varten. Pitovoitelu ei vaadi sinänsä pohjustusta, ja pitovoide käytännössä pohjustetaan jokaisella voitelukerralla uusiksi.

Suksien pohjustaminen tapahtuu seuraavasti:

1. Puhdista pohja ylimääräisestä liasta. Käytä tarvittaessa voiteenpoistoainetta.
2. Uudet sukset voidellaan aluksi pehmeällä pohjustusvahalla. Vahaa sulatetaan suksen pohjaan ja ylimääräiset siklataan pois luisteluvoitelun tapaan. Pohja kuitenkin siklataan lämpimänä.
3. Toista pohjustus muutaman kerran. Tämä parantaa suksiesi pohjan kestävyyttä ja parantaa voitelun lopputulosta jokaisella kerralla, kun teet voitelun.
4. Pohjustus viimeistellään nailonharjalla. Pohjustus pitää toisinaan uusia, mikäli se kuluu hiihtokauden aikana. Pohjustus alkaa olla vanha, jos suksen pohja harmaantuu.
5. Tämän jälkeen voit tehdä normaalin kelivoitelun makusi mukaan.

Suksien voitelu pikavoiteilla

Pikavoiteet ovat nimensä mukaisesti pikainen ratkaisu voiteluun. Pikapito ja pikaluisto ovat valmista minuuteissa ja helpottavat näin ollen aloittelijan työnsarkaa voitelun opettelussa. Jos sinulla ei vielä ole kokemusta voitelusta, ovat pikavoiteet yksi hyvä tapa saada perusidea siitä, mistä voitelussa on kysymys.

Pikavoitelussa et tarvitse myöskään samaa määrä työkaluja kuin normaalin voitelun tekemiseen. Pääset näin ollen myös työkalujen puolesta pienemmällä budjetilla ja kevyemmällä työllä.

Pikaluisto ja pikapito

Perinteisen tyylin suksessa luistopintaan laitetaan pikaluistoa ja pitoalueelle pikapitoa. Ensin suksen pohjaan levitetään pikaluisto sille kuuluvalle alueelle ja se levitetään yleensä pakkauksen mukana tulevalla sienellä. Luiston pitää antaa kuivaa muutaman minuutin.

Luiston kuivuttua pitoalueelle voi levittää pikapidon samalla periaatteella. Mikäli haluaa parantaa pitovoiteen vaikutusta hiihtämiseen, kannattaa myös pikapitoa käyttäessä pitoalue karhentaa hiomapaperilla. Tämä parantaa voiteen pysymistä pohjassa ja auttaa suksen pidossa.

Vaikka käyttäisikin aktiivisesti vain pikavoiteita, kannattaa suksen pohjalle tehdä kuitenkin perus pohjakäsittely ja vahaus. Kun se on tehty, pysyvät pikavoiteet paremmin suksessa ja saat paremman lopputuloksen.

Suksien voitelu jäiselle ladulle

Jäiset kelit ovat hiihdossa kaikkein ongelmallisimmat. Nollan paikkeilla roikkuvassa kelissä saattaa välillä sataa jopa vettä, ja myöhemmin heittää lämpötilan takaisin pakkaselle, joka jäätää ladut. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä pakkasen myötä vesisateen muuttuminen myöhemmin raskaan vetiseksi lumisateeksi, on kokeneemmankin voitelijan laitettava tuumausmyssy hetkeksi päähänsä.

Jäisillä keleillä hiihtäessä ei olekaan yhtä oikeaa vastausta siihen, millainen suksen voitelun tulisi olla. Jääkelit ovat erityisesti pidon kannalta murheellisia ja voikin olla, että pitopohjaiset sukset hankkinut harrastaja pääsee näissä keleissä vähemmällä.

Jäisillä laduilla etsit liisteriä suksesi pitoalueelle. Liisterillä voitelu ei ole välttämättä kaikkein helpointa, sillä sitä tulee laittaa melko tarkka määrä. Jos laitat liikaa liisteriä, luisto kärsii ja lumi sekä muu ylimääräinen tarttuu ladulta helposti suksiisi. Jos lumisade alkaa, joudut ottamaan liisterit pois, sillä ne keräävät lunta. Liisteri voi myös jäätyä, jos pakkanen on liian kova.

Liisterivoitelun tekeminen

Jos kuitenkin keli sitä vaatii, joudut todennäköisesti tarttumaan liisteripurkkiin. Näin hoidat voitelun liisterillä:

Pudistaminen ja valmistelu:

Putsaa ensin vanhat pitovoiteet pois normaalin voitelun tapaan. Voit käyttää tarvittaessa voiteenpoistoainetta ja odota, että suksen pohja kuivaa. Pitoalue tulee myös karhentaa normaalin pitovoitelun tapaan.

Liisterivoitelu:

Karhenna aluksi pitoalue hienolla hiekkapaperilla. Liisterivoitelu tulisi tehdä mieluusti huoneenlämmössä, jossa liisterin levittäminen on helpointa.

Liisteriä tulee levittää noin kolmen sentin välein puristamalla liisterituubista pieniä tippoja molemmin puolin olasta. Lopuksi liisteri levitellään joko voiteluraudalla, sormilla tai korkilla valintasi mukaan. Jos levität korkilla, voi myös kuumailmapuhallinta käyttää apuna. Erityisesti kovissa liistereissä on syytä käyttää voitelurautaa.

Liisteri on hyvä pohjustaa pohjustusliisterillä, jonka päälle voit lisätä keliliisterin. Kelistä riippuen liistereitä voi myös yhdistellä sen mukaan, mitä laduilla voi odottaa kohtaavansa. Liistereissä värikoodit kertovat samalla tavalla kuin muissakin voiteissa, millaiselle kelille se on tarkoitettu.

Jäiselle kelille pohjustuksen voi tehdä esimerkiksi universaaliliisterillä ja lisätä kaveriksi kovempaa sinistä liisteriä.

Viimeistely:

Suurinta tuskaa liisterivoitelussa aiheuttaa lumen ja moskien tarttuminen suksen pohjan. Liisterivoitelu kannattaakin viimeistellä pinnoitteella, joka laitetaan liisterin päälle, kun se on ehtinyt jäähtymään suksen pohjaan. Pinnoitteen voi levitellä huoletta vaikka sormilla.

Tämä helpottaa lumiongelmaa ja parantaa liisterivoitelun onnistumista. Pinnoitus estää myös sen, että liisteri ei pääse yhtä helposti jäätymään suksen pohjaan, sillä liisteri jäätyy helposti vähänkään kovemmilla pakkasilla.

Vaihtoehtoisia tapoja

Jäisille laduille lähdettäessä voi käyttää myös erilaisia liisterivoitelun yhdistelmiä, jotka voivat helpottaa voitelua, ja pääset näin ollen helpommalla.

Voit tehdä sukseesi esimerkiksi pohjustuksen universaaliliisterillä, mutta lisätä tämän jälkeen pitovoidetta purkista päälle. Pitovoide vähentää liisterin huonoja puolia, kuten hiihdon tökkimistä ja lumen kerääntymistä sukseen. Tämä yhdistelmä tarjoaa myös kohtalaisen pidon laduille.

Voit tehdä voitelun jäisille laduille myös normaaleilla pitovoiteilla, mutta pitosi ei vastaa sitä, mitä liisterivoitelulla saisit. Jäisillä laduilla lipsuva suksi on äärimmäisen epämiellyttävä ja näin olleen kannattaakin panostaa hieman aikaa liisterivoitelun opiskeluun, jos tiedossa on sohjoinen tai jäinen latu.

Kokeilemalla opit ja löydät

Kannattaa muistaa, että myöskään liisterivoitelu ei ole kuitenkaan ydinfysiikkaa! Voi ottaa muutaman kerran kokeilua ja yrittämistä, että onnistut ja löydät sopivan yhdistelmän erilaisille keleille ja lumityypeille, mutta löydät varmasti kokeilemalla itsellesi sopivan vaihtoehdon!

Suksien voitelu suvikelille

Jäisen kelin tapaan myös vetisillä suvikeleillä kaivataan liisterivoitelua pidon takaamiseksi. Periaatteessa molemmissa tilanteissa keli on usein lähellä nollaa tai ainakin vasta käynyt näissä lukemissa. Liisterivoitelun tarkemmat ohjeet voit katsoa otsikon ”Suksien voitelu jäisille laduille” alta.

Jäisille laduille sinisenpuhuvat liisterit ovat paikallaan, mutta suvikeleillä tarvitset punaisempaan väriin suuntaavia liistereitä. On hyvä käyttää universaaliliisteriä ja kylkiäisenä valitsemaasi keliliisteriä. Jos lämpötila on reilustikin plussan puolella, ovat punaisetkin liisterit paikallaan.

Vesikeleille helpointa on yhdistää universaaliliisteriä ja esimerkiksi nollakelin violettia liisteriä. Tämä yhdistelmä toimii useimmissa tapauksissa melko hyvin ja käy hiihdon harrastelijalle varsin hyvin molemmin puolin nollaa. Muista pinnoittaa liisteri myös vesikelillä, että vältätät suurimmat liisterivoiteluun liittyvät ongelmat.

Suksien voitelu UKK


Onko suksien voitelu kotona vaikeaa?

Ei ole! Suksien voitelu vaatii toki pientä opettelua, mutta kun pääset voitelussa vauhtiin, opit nopeasti perusteet ja voit kehittää osaamistasi. Helpot ohjeet suksivoitelun aloittamiseen voit kattoa oppaastamme.

Mitä tarvikkeita tarvitsen suksien voiteluun?

Voiteluun tarvittava tarvikemäärä ei ole iso. Yksinkertaisimmallaan pärjäät voiteluraudalla, siklillä, messinkiharjalla, nylonharjalla ja hiekkapaperilla. Luonnollisesti itse voiteet tulee hankkia.

Kuinka voitelen luistelusukset?

Luistelusukset ovat siitä helpot, että ne tarvitsee vain luistovoitelun. Lisää luistovoitelun tekemisestä voit lukea kattavasta oppaastamme!

Kuinka voitelen perinteisen sukset?

Perinteisen tyylinsuksessa on luistoalueen lisäksi pitoalue, johon tehdään pitovoitelu. Pitovoitelu on perinteisen hiihdossa olennaisempi osa kuin luistoalueille tehtävä luistovoitelu. Voit lukea pitovoitelun tekemisestä kattavasta oppaastamme!

------------------

Jos koet, että artikkeleistamme on sinulle apua, tue toimintaamme tilaamalla tuotteita verkkokaupastamme. Tällä tavoin voimme jatkossakin tuottaa hyvää sisältöä, josta on lukijoillemme hyötyä.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK