Hiihtosauvat

Yksi hiihtoelämykseesi olennaisesti vaikuttava tekijä ovat sauvat. Sauvoilla on merkitystä siihen, miten hyvin pääset suksillasi eteenpäin, eli miten paljon ja helposti saat käsillä tuotettua voimaa hiihtosuoritukseesi. Sauvat vaikuttavat olennaisesti myös tasapainoosi hiihtosuorituksen aikana: sauvat ovat yksi väline, joilla pysyt hiihtoladuilla pystyssä.

Hiihtosauvat netistä

Hiihtosauva muodostuu hihnasta, putkesta ja sommasta. Putken pituuden lisäksi sauvan yläpäässä sijaitseva hihna ja alhaalla sijaitseva sompa vaikuttavat siihen, millainen sauva on kädessäsi hiihtosuorituksen aikana. Erilaiset osat tukevat erilaisia hiihto-ominaisuuksia ja onkin hyvä perehtyä siihen, mikä näiden yhdistelmä on juuri sinulle sopiva kokonaisuus ja millaista hiihtoa sauvojen kanssa harrastetaan.

Nykyään hiihtosauvat on valmistettu pääsääntöisesti joko hiilikuidusta tai lasikuidusta. Myös näiden ja muiden materiaalien yhdistelmiä (komposiitti) käytetään sauvojen valmistamisessa. Materiaali vaikuttaa sauvan ominaisuuksiin. Täysin hiilikuidusta valmistettu sauva on esimerkiksi kevyempi kuin lasikuitusauva ja rakenteensa puolesta myös kestävämpi. Kestävämmät ja kevyemmät sauvat ovat täten myös hintavampia kuin lasikuitusauvat.

Sauvoja valmistetaan edelleen jonkin verran myös alumiinista, joskin nämä ovat todella harvinaisia. Alumiinista valmistetut sauvat ovat edullisempia kuin muut.

Sauva hiihtotyylisi mukaan

Sauvan valintaan vaikuttaa keskeisesti se, mihin käyttötarkoitukseen se tulee. Usein aloittelijana etsit perinteisen tyylin suksia ja siten myös perinteisen tyylin hiihtoon tarkoitettuja sauvoja. Perinteisen tyylin sauvat ovat jonkin verran lyhempiä kuin luistelutyylin sauvat.

Hiihtosauvat voidaan jakaa hiihtotyylin mukaan:

  • Perinteisen tyylin sauvat
  • Luistelutyylin sauvat

Myös esimerkiksi retkihiihtoon on valmistettu siihen tarkoitettuja sauvoja, jotka muistuttavat eniten perinteisen tyylin sauvoja. Nämä ovat usein vielä hieman lyhempiä kuin perinteisen tyylin sauvat, jolloin tasapainon pitäminen on helpompaa kuin pidemmillä sauvoilla. Ne toimivat myös paremmin maastoissa, joissa valmista latupohjaa ei ole.

Hiihtosauvat ovat yleensä suoria, mutta esimerkiksi Exel toi markkinoille jo liki kymmenen vuotta sitten käyrän sauvamallin, jolla luvataan parempi voimantuotanto. Tällaiset sauvat on kuitenkin suunniteltu aktiivihiihtäjien käyttöön.

Jäykkyys ja hihna

Myös sillä on merkitystä, miten jäykkä sauvan putki on. Mitä jäykempi sauva, sen paremmin saat koko kehosi voiman työnnön taakse. Käytännössä keveämmät ja kestävämmät sauvat ovat myös jäykempiä, ja heikommista materiaaleista valmistetut sauvat puolestaan taipuvaisempia ja painavampia. Jos sauva taipuu paljon painettaessa, et saa tehokkaasti työnnön voimaa hiihtoosi. Painavalla sauvalla hiihtäminen on myös teknisesti työläämpää: tarvitset enemmän aikaa ja kokemusta, että löydät hiihtoosi hyvän rytmin.

Sauvan yläpäässä on hihna, jolla sauva pysyy kädessäsi ja se vaikuttaa siihen, millaisen otteen sauvastasi saat. Hihna ei saa olla liian löysä käteesi, sillä se lisää tarpeetonta työtä hiihtosuorituksessasi ja tekee siten sauvastasi epämiellyttävän käyttää.

Sauvassa hihnan tulisi asettua tukevasti käteesi niin, että sauva pysyy kädessäsi ilman, että joudut puristamaan sauvaa ja pitämään siitä kiinni hiihdon aikana. Monet hihnoista ovat säädettäviä, jotka voit asetella helposti käteesi oikein. Toiset hihnat ovat helposti irrotettavia, toiset on tehty valmiiksi tukevammiksi käsiisi. Esimerkiksi ampumahiihdossa käytetään pikakiinnityksiä, jotta sauvan saa ampumapaikalla nopeasti pois kädestä ja takaisin.

Kahva ja sompa

Hihnan lisäksi tuntumaan vaikuttaa myös se, millainen kahva sauvassasi on. Yleensä kahvan valmistamiseen käytetään korkkia, mutta kahvoja voidaan valmistaa myös esimerkiksi vaahtomuovista tai muista soveltuvista materiaaleista. On henkilökohtaista, millainen kahva tuntuu mukavimmalta käteesi ja siihen löydät vastauksen aikanaan itse.

Sauvan alapäässä on sompa, joita on useita eri muotoisia ja kokoisia. Erilaiset sommat on tehty erilaisia hiihtotyylejä varten. Somman koolla, painolla ja muotoilulla on merkitystä siihen, miten sauva käyttäytyy lumen kanssa. Toiset muotoilut ovat parempia kovalla lumella, toiset taas hienommalla lumella hiihtäessä. Somman paino vaikuttaa osaltaan myös sauvasi painoon ja siten hiihdon miellekyyteen.

Lasten hiihtosauvat

Lähes kaikilla valmistajilla on tarjolla hiihtosauvoja myös lapsille. Lapsien olisi hyvä aloittaa hiihtoharrastus perinteisellä tyylillä ja siten hiihdon aloittavalla lapselle etsit todennäköisesti perinteisen tyylin sauvoja. Vanhemmille lapsille on olemassa erikseen myös luistelutyylin sauvoja, joihin pätee oma säännöstönsä.

Urheiluvälineitä valittaessa puhutaan paljon kasvuvarasta, jonka jättäminen välinehankintojen budjettia miettiessä varmasti tekisi mieli ottaa huomioon. Kuten monessa muussakin lajissa, myöskään hiihdossa kovin suuren kasvuvaran jättäminen ei ole suotavaa. Hiihdon opettelu ja hiihtosuoritus kärsivät, mikäli lapsellasi on liian suuret varusteet harrastusta varten.

Sauvoihin tulisi jättää kasvuvaraa korkeintaan reilut kymmenen senttiä. Tästä taulukosta voit hakea suuntaa, millainen oikean pituinen sauva lapsellesi suunnilleen on:

Lapsen pituus Sauvojen pituus
90 cm 70 cm
100 cm 75 cm
110 cm 80 cm
115 cm 85 cm
120 cm 90 cm
125 cm 95 cm
130 cm 100 cm
135 cm 105 cm
140 cm 110 cm
145 cm 115 cm
150 cm 120 cm

Mitat on ilmoitettu perinteisen tyylin sauvoille. Mikäli olet hankkimassa lapsellesi sauvoja luistelutyyliä varten, voi lukemiin lisätä noin kymmenen senttiä lisää.
Ihmisen henkilökohtainen ruumiinrakenne tulee kuitenkin huomioida sauvojen valintaa tehdessä, eivätkä taulukko tai laskukaavat ole yksiselitteisen täsmällisiä. Taulukko on kuitenkin erinomainen apu hakiessa sauvoja aloittelevalle hiihtäjälle.

Oikeanlaiset sauvat tekevät hiihdosta miellyttävää ja auttavat ensiaskeleitaan ottavaa hiihtäjää oppimaan ladulla kiitämisen saloihin!

Perinteisen tyylin sauvat

Perinteisen tyylin hiihdossa edetään joko vuorohiihdolla tai tasatyönnöin. Erityisesti tasatyönnöillä sauvat korostuvat, sillä tasatyönnössä suurin voima tulee nimenomaan sauvoista, käsien painaessa niitä lumeen. Vuorohiihdossa puolestaan liikettä avitetaan enemmän jalkojen luomalla voimalla.

Aloittelevalle hiihtäjälle hieman löysemmätkin sauvat ovat kelvolliset perinteiseen hiihtoon. Aktiivihiihtäjät saavat työntöjen taakse huomattavasti enemmän voimaa ja tarvitsevat siten jäykemmät sauvat, että voima siirtyy mahdollisimman tehokkaasti. Edullisemmat lasikuitu- tai komposiittisauvat käyvät aloittelijoille, josta voi siirtyä kalliimpiin ja teknisiltä ominaisuuksiltaan parempiin hiilikuitusauvoihin myöhemmin.

Liian pitkillä sauvoilla hiihtäessä kädet väsyvät nopeasti ja lyhyillä sauvoilla ei puolestaan saa hyvää hiihtotuntumaa. Oikea koko on avain onneen!

Luistelutyylin sauvat

Luistelutyylin sauvat ovat hieman perinteisen tyylin sauvoja pidemmät. Luistelutyylissä nimensä mukaisesti edetään samanlaisia periaatteita käyttäen kuin luistimilla luistellessa, ja suksen liu’ulla hiihtoon saadaan huomattavasti enemmän vauhtia.

Luistelusauvojen tulee olla jäykemmät, jotta saat luistelutyöntöihisi tarvittavan voiman. Luistelusauvat ovat yhä enemmän täysin hiilikuidusta valmistettuja, joka tekee niistä riittävän jäykkiä ja samalla keveämpiä käyttää.

Pitkät sauvat auttavat luistelutyylissä, kun liukuvan suksen mukaan puolelta toiselle vaihtelevan painopisteen muutosta saadaan vauhditettua sauvalla tehtävillä työnnöillä. Luistelutyyli on pääasiassa kehittyneempien hiihtäjien harrastama hiihtomuoto.

Minkä pituiset sauvat minun tulee hankkia?

Lasten sauvojen valintaan voit katsoa erillisen taulukon oman otsikkonsa alta (tähän sisäinen linkki?). Alta löytyvät laskukaavat antavat suuntaa siihen, minkä pituinen perinteisen tyylin sauvasi ja luistelutyylin sauvasi tulisi olla.

Perinteisen tyylin sauva: 0,83-0,86 x hiihtäjän pituus

Perinteisen tyylin hiihtosauvoissa sauva ylettyy suunnilleen olkapään korkeudelle. Hiihtoa aloittavalle hieman lyhempikin sauva voi olla hyvä vaihtoehto, ellei ole vielä päässyt kunnolla alkuun harrastuksessa. 

Luisteluhiihto: 0,88-0,91 x hiihtäjän pituus (Suunnilleen leuan ja nenän korkeuden välimaastoon)

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon aina, että jokaisen ihmisen ruumiin rakenne on hieman erilainen. Laskukaava ei ole siis täysin täsmällinen, mutta se on hyvin lähellä ihmisten yleistä fyysistä rakennetta ja antaa hyvää suuntaa sauvan valintaan.

Laskukaava saattaa asettua kahden sauvapituuden väliin, jolloin aloittelijan kannattaa valita lyhempi vaihtoehto etenkin perinteisellä hiihdettäessä. Myös kuntotasosi vaikuttaa valintaan: pidemmällä sauvalla joudut käyttämään enemmän voimaa työnnöissä.

Alta löytyvä taulukko antaa suuntaa siihen, mikä sauvasi pituus oman pituutesi mukaan suunnilleen on:

Pituutesi (cm) Luistelusauva (cm) Perinteisen sauva (cm)
155 135 125
160 140 130
165 145 135
170 150 140
175 155 145
180 160 150
158 165 155
190 170 160
195 175 165
200 180 170

Suosituimmat merkit

Sauvoja valmistavat monet tunnetuimmat hiihtovarusteiden valmistajat. Suosituimpia sauvavalmistajia ovat nykyään Swix ja Oneway, mutta myös monet muut valmistajat ovat hiihtoharrastajien suosiossa.

Tunnettuja valmistajia ovat muun muassa:

  • Swix
  • Oneway
  • Leki
  • Rex
  • Exel
  • Rossingnol
  • Salomon
  • Yoko
  • KV+

Hiihtosauvat UKK

Kuinka pitkät hiihtosauvojen tulee olla?

Perinteisen tyylin sauvojen tulee olla suunnilleen olkapäittesi korkeudelle. Luistelutyylin sauvat tulee olla hieman tätä pidemmät, suunnilleen leukasi ja nenäsi väliin pituudeltaan osuvat.

Paljon hiihtosauvat maksavat?  

Kaupasta saatavien hiihtosauvojen hintahaitari venähtää parista kymmenestä eurosta aina korkeimmillaan noin 400 euroon. Sauvaan käytetyt materiaalit ja valmistustekniikat vaikuttavat eniten hintaan. Kilpaharrastajille tarkoitetut sauvat ovat kalliimpia ja harrastelijoiden sauvat puolestaan lyhempiä.

Mitä tulee ottaa huomioon lasten hiihtosauvoja ostaessa?

Pääsääntöisesti lasten sauvoja valittaessa pätevät samat tekijät kuin aikuistenkin sauvoja ostaessa. Sauvan pituudessa kasvuvaraa ei kannata jättää liikaa, sillä se vaikeuttaa hiihdon opettelua ja tekee hiihtämisestä suotta vaikeampaa.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK