Haulikon patruunat

Haulikko on suosittu ase niin metsästyksessä kuin kilpa-ammunnassakin. Haulikon patruunat tulevat metsästyksessä käyttöön erityisesti pienriista- ja lintumetsällä. VK:lta löydät hyvän valikoiman tehdasladattuja haulikon patruunoita!

Kuinka valita haulikon patruuna? 

Haulikon patruunat muodostuvat hauleista, ruudista, välitulpasta ja nallista, joista jokaisella osalla on oma merkityksensä patruunassa. Nämä elementit kootaan yleensä messinkikantaiseen hylsyyn, jonka voi hyödyntää uudelleenkin, jos on osaava, itse patruunansa rakentava haulikon omistaja.

Haulikon patruunatTehdasladatut patruunat ovat toimintavarmoja ja hyvä vaihtoehto etenkin metsästystä aloittavalle harrastajalle, joka haluaa säästää aikaa kotitöissä patruunoiden parissa. Haulikon patruunoiden valinnassa yksi keskeinen tekijä ovat haulit.

Perinteisesti haulit valmistetaan lyijystä, mutta nykyään lyijyhauleille on olemassa myös vaihtoehtoja. Lyijyhauleja ei saa myöskään käyttää kaikissa tilanteissa ja kannattaakin tarkistaa metsästyslainsäädännöstä tilanteet, joissa lyijyhaulit ovat kiellettyjä. Esimerkiksi vesilinnustuksessa lyijyhauleja ei saa käyttää missään tilanteessa.

Haulimateriaali

Jos lyijyhaulien käyttö on kielletty tai haluat käyttää jotain muuta markkinoilla olevista haluien materiaalivaihtoehdoista, niitä on tarjolla useita erilaisia. Haulikon patruunan haulimateriaalin valintaan vaikuttavat useat eri kriteerit. Säätilaa myöden monet asiat tulee huomioida, kun patruunan hauleja mietitään.

On yleisessä tiedossa, että optimaalisin haulimateriaali olisi kulta, joka ei vahingoittaisi asetta, ei olisi myrkyllistä ja olisi riittävän pehmeää. Kultahaulit olisivat kuitenkin äärimmäisen kalliita, joten keskitytään tässä vaiheessa muihin vaihtoehtoihin.

Teräshaulit

Teräshaulit seurasivat ensimmäisenä vaihtoehtoisena materiaalina perinteisten lyijyhaulien jälkeen. Teräs on paljon lyijyä keveämpää materiaalia, joka tekee siitä haulien kannalta hieman ongelmallisen vaihtoehdon. Tämä tarkoittaa sitä, että haulien täytyy olla hieman lyijyhauleja isompia ja siten niitä on enemmän yksittäisessä patruunassa.

Koska teräs on lyijyä kovempaa materiaalia, täytyy teräshaulin valitessa ottaa huomioon, että haulikon supistus ei saa olla täyssuppea.

Puolisuppea tai tätä pienempi supistus sopii teräksisten haulien ampumiseen. Supistuksen täytyy myös olla kestävä niin, että se kestää kovempien teräksisten haulien ampumisen. Kovin vanhalla aseella ei ole suositeltavaa ampua teräshauleja.

Isompikokoisille teräshauleille pitää valita myös hieman isompi patruuna. Supermagnum tai magnum koon patruuna on teräshauleja ammuttaessa hyviä vaihtoehtoja. Kannattaa kuitenkin huomioida, että jos teräksessä on riittävästi lähtönopeutta, se on kilpailukykyinen jopa lyijyhaulien kanssa.
Teräshaulit soveltuvat kuitenkin hyvin esimerkiksi vesilinnustukseen, joka on lyijyhauleilla kiellettyä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että teräshaulien käyttö ei ole sallittua pääsääntöisesti missään tilanteessa metsähallituksen mailla metsästäessä, ja tällöin haulimateriaali pitää etsiä muista vaihtoehdoista.

Teräshaulit ovat melko edullinen vaihtoehto, ja materiaalia on helposti saatavilla.

Volframista valmistetut haulit (Una Tungsten haulit)

Siinä missä teräshaulit ovat nimensä mukaisesti valmistettu teräksestä (rautavaltaisista metalliseoksista), eivät volframihaulit ole valmistettu volframista. Puhdas volframi on liian kova materiaali hauliksi, eikä sitä voida puhtaassa muodossa näin ollen hyödyntää haulikon patruunassa.
Volframihaulien volframipitoisuus vaihtelee haulien mukaan, mutta sen ollessa lyijyäkin raskaampaa materiaalia, se toimii erinomaisesti haulimateriaalina.

Volframi on kovaa ja painavaa, joka tuo sille materiaalina etuja suhteessa perinteiseen lyijyyn. Volframista valmistetut haulit voivat olla pienempiä kuin lyijyhaulit, ja siten myös patruunan latauspainoa voidaan pienentää, ja siten ladata sitä kovempiin nopeuksiin. Volframihaulit antavat etua siinä, että niillä saadaan ampumaetäisyyksiä kasvatettua ja upotustehoa lisättyä.

Teräs- ja lyijyhaulit ovat hauleista edullisimmasta päästä, mutta volframiperäisistä hauleista patruunassasi joudut maksamaan huomattavasti enemmän. Vaikka volframihaulit antavat paljon etuja suhteessa lyijyhauleihin, eivät ne ole joka tilanteessa käytössä kovinkaan monella kalliin hintansa vuoksi.

Muita haulin vaihtoehtoisia materiaaleja

Hauleissa voidaan käyttää myös useita muita materiaaleja. On olemassa muun muassa vismuttihauleja, tinahauleja, sinkkihauleja ja kuparihauleja. Erityisesti kevyempiä sinkki- ja tinahauleja vahvistetaan kuitenkin myös muilla metalleilla.

Kuparista valmistetut haulit ovat hieman perinteistä lyijyä kovempaa materiaalia, ja sillä voi ampua pidemmältä etäisyydeltä ja sen läpäisykyky on hieman parempi kuin esimerkiksi teräshauleilla. Kupariset haulit ovat yleensä hieman kalliimpia kuin teräs- ja lyijyhaulit.

Sinkki- ja tinahaulit ovat haulivaihtoehdoista kevyimmästä päästä. Niillä saavutetaan samalla latauksella ja hieman suuremmilla hauleilla suurempi nopeus kuin lyijyllä, mutta keveytensä vuoksi ne eivät uppoa aivan yhtä hyvin kuin lyijy. Vismutilla on hieman samoja ongelmia kuin tina- ja sinkkihauleilla.

Puutteistaan huolimatta esimerkiksi vismuttihaulit ovat hyvä vaihto vesilinnustukseen. Vismutti on kevyttä, mutta pehmeää ja siten myös ominaisuuksiltaan melko lähellä perinteisiä lyijyhauleja. Vismutti on kuitenkin saatavuudeltaan hyvin huono ja erittäin kallis vaihtoehto verrattuna muihin haulien materiaaleihin.

Sinkki, tina ja kupari ovat hivenen myrkyllisiä materiaaleja, mutta vismutilla ei ole tätä ongelmaa. Vismuttia onkin käytetty eri tuotteissa lyijyn korvaajana monilla teollisuuden aloilla.

Materiaalia kannattaa miettiä myös sen mukaan, millainen aseesi on. Esimerkiksi kaikkein kovimpia hauleja ei kannata ampua vanhasta piipusta. Jos käytössäsi on vanhempi ase, esimerkiksi pehmeät sinkkihaulit voisivat olla hyvä valinta aseeseesi.

Haulin koko ja sen vaikutus valintaan

Haulien materiaalin lisäksi haulin koko vaikuttaa haulikon patruunan valinnassa. Haulien kokoa kannattaa pohtia sen mukaan, mihin tarkoitukseen se tulee. Melko loogisesti valinta tapahtuu niin, että pienemmille riistoille hankit pienempiä haulikokoja ja suuremmille riistoille puolestaan suurempia haulikokoja. Metsolle ja supikoiralle haulikoko voi olla 3,25-3,5 mm ja pyylle ja lehtokurpalle puolestaan 2,0-,2,5 mm.

Haulien koolle on oma mittajärjestelmänsä, jota käytetään melko yleisesti. Yleensä haulien koot on ilmoitettu myös millimetreissä (halkaisija), joka on kenties maanläheisempi tapa ilmaista haulien kokoa.

Yleisimmät haulikoot menevät seuraavasti:

  • 4,0 mm (Numero 1)
  • 3,75 mm (Numero 2)
  • 3,5 mm (Numero 3)
  • 3,25 mm (Numero 4)
  • 3,0 mm (Numero 5)
  • 2,75 mm (Numero 6)
  • 2,5 mm (Numero 7)
  • 2,4 mm (Numero 7,5)
  • 2,2 mm (Numero 8)
  • 2,0 mm (Numero 9)

Edellä mainittujen lisäksi on myös erikoisempia haulikokoja, jotka ovat kuitenkin hieman harvinaisempia.

Upotuksessa voi olla valtava ero, jos patruunassa on latauksena 32 grammaa 3mm teräshauleja verrattuna siihen, jos siinä olisi 35 grammaa 3,5mm teräshauleja. Luonnollisesti pelkkä haulien koko tai niiden määrä ei yksin ratkaise haulikon osumakuviota tai upotusta, mutta sillä on oma vaikutuksensa asiaan. Isommille hauleille pitää luonnollisesti olla myös isompia patruunoja.

Aseen ja supistuksen vaikutus patruunaan

Yksi haulikon patruunan keskeisiä kriteerejä on tasainen peitto, jolloin riittävä määrä hauleja osuu tarkoitettuun kohtaan ja näin ollen voidaan varmistua siitä, että esimerkiksi lintu saadaan laukauksella tiputettua. Osumakuvioon vaikuttaa kuitenkin haulikon patruunan lisäksi paljon se, millainen ase kädessäsi on ja millainen supistus siitä löytyy.

Supistuksen kohdalla tulee muistaa, että vaikka täyssuppealla supistuksella voidaan ampua tarkemmin pidemmille matkoille, kaikkein kovimpia hauleja ei saa siitä ampua (esimerkiksi teräshauleja). Teräshaulit tulee ampua korkeintaan puolisuppealla supistuksella. Nyrkkisääntö on, että mitä suppeampi piippu, sen tarkemmin sillä osuu etäämmälle ja sen parempi osumakuviokin on.

Haulikon patruunat netistä

Patruunojen tilaus onnistuu helposti myös netistä. Sinulla täytyy kuitenkin olla voimassa oleva aseenkantolupa, jonka tiedot tulee lähettää meille. Patruunoiden lähettäminen vaatii aseenkantoluvan tietojen lisäksi myös tarkemmat henkilötiedot.

Kun saamme tarvittavat tiedot, voimme toimittaa patruunat osoitteeseesi.

Haulikon patruunat pitkille matkoille 

Kun haulikolla ammutaan pidemmälle matkalle, pitää haulien peiton olla tiheämpi, jolloin osuma pidemmälle matkalle onnistuu. Haulikon patruunat pitkille matkoille ovatkin isompia patruunoita eli magnum tai supermagnum patruunoita.

Pitkille matkoille ammuttaessa haulikoon tulee olla normaalia isompi, mieluusti vähintään 3,5 mm tai enemmän. Pitkillä matkoilla volframiset haulit nousevat arvoonsa, joka sopii raskaampana materiaalina pitkälle matkalle ampumiseen. Hauleja on pitkälle ammuttaessa vähemmän ja supistus mahdollisimman iso, jotta osuma kauemmas voi onnistua hyvin. Myös lähtönopeuden tulee olla riittävän korkea.

Markkinoilta löytyy pitkälle matkalle ampumiseen tehtyjä valmiita patruunoita, mutta kannattaa ottaa huomioon, että ne ovat useinkin vain tähän tarkoitukseen. Ne eivät välttämättä ole lähelle ammuttaessa kovinkaan hyviä. Lähtökohtaisesti haulikko on tehty lyhempien matkojen aseeksi.
Ammuttaessa pitkälle matkalle, haulikon patruunoita kannattaa käydä testaamassa ensin radalla.

Haulikon patruunat sorsastukseen 

Haulikon patruunat sorsastukseen tulee valita voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

Sorsan luonnollinen elinympäristö on vesistöissä, rannoilla ja niiden läheisyydessä. Vesilinnustuksessa ja vesistöjen läheisyydessä lyijyhaulien käyttö on kielletty ja näin ollen sorsastuksessa ei voi myöskään käyttää perinteisiä lyijyhauleja. Myrkyllinen lyijy on ongelmallinen esimerkiksi siksi, että linnut saattavat poimia niitä vahingossa jauhinkiviksi. Pelkona on myös, että lyijyä jää lihaan.

Sorsastukseen voi kuitenkin käyttää esimerkiksi teräshaulipatruunoja ja volframipatruunoja (Una Tungsten -patruunoja), jotka eivät aiheuta samanlaisia ongelmia myrkyllisyyden suhteen. Haulikoko saa olla maltillisempi, noin 2,5-3,0 mm ja lataus noin 32-36 g.

Haulikon patruunat kauriille

Hankittaessa haulikon patruunat kauriille, tulee varmistaa että haulikoko ja lataus on riittävän suuri. Et tietenkään tarvitse markkinoiden kaikkein suurinta haulikokoa, mutta sen tulisi olla vähintään 3,5 mm ja mieluummin hieman isompikin. Myös lähtönopeus tulee tällaisessa tilanteessa olla riittävä, että osuman voima riittää.

Kauris on suurimpia riistoja, joita haulikolla voi kaataa. Kannattaa kuitenkin kaurismetsälle lähtiessä miettiä myös sitä, että kaurista tulee ampua riittävän läheltä haulikolla. Parikymmentä metriä on sopiva etäisyys, ei tämän kauempaa, että aseen voima riittää kauriiseen.

Haulikon patruuna kyyhkyjahtiin

Sopiva haulikon patruuna kyyhkyjahtiin on haulikooltaan noin 2,4-3 mm. Riittävän pienillä hauleilla varustetuilla patruunoilla saadaan parempi osumatulos kyyhkyihin. Välineet kuntoon -valikoimasta esimerkiksi Winchester Super Speed 12/70 haulikoolla 2,9 mm voisi olla hyvä vaihtoehto kyyhkyjahtiin.

Patruunojen kanssa kannattaa kuitenkin käydä radalla ennen metsään lähtöä ja tutkia, miten patruunat käyttäytyvät ampuessa aseellasi. Erityisesti parveen ammuttaessa haavakoiden aiheuttamisen riski haulikolla on iso. Iskemätuloksilla säästät potentiaalisesti myös patruunoja.

Savikiekko patruunat

Savikiekkojen ampumiseen on olemassa siihen tarkoitettuja patruunoita. Ampumaradoilla skeet- ja trap-ammunnassa käytetään yleensä pienempää haulilatausta ja haulikokoa kuin metsästystarkoituksissa. Yleensä haulikoot savikiekko patruunoissa 2,0-2,5 mm väliltä ja haulilataukset 24 g.

Muiden patruunoiden tapaan haulien materiaaleissa on eroja. Yleensä savikiekko patruunat ovat teräksestä tai lyijystä, sillä ne ovat suhteessa edullisimpia. Savikiekko patruunat ovatkin yleensä myös edullisimmasta päästä.

Signaali patruunat 

Merkinantopatruunat, eli signaali patruunat, ovat katoaavaa kansan perinnettä. Signaalipatruunoissa oli kapseli, joka kulki joitain kymmeniä metriä ja tuotti lopuksi muutaman sekunnin kestoisen valopallon. Malleja oli myös ”laskuvarjotyyppisiä”, joiden valopallo tipahti lentoradan päätteeksi.
Haulikon signaalipatruunat ovat kuitenkin hävinneet yleisiltä markkinoilta kokonaan.

Parhaat merkit 

Haulikon patruunoita valmistavat tunnetuista merkeistä muun muassa Winchester ja Rottweil. Patruunoita valmistavat myös monet muut yritykset, kuten:

  • Norma
  • Tunet
  • Mirage
  • Eley
  • Sellier & Bellot
  • Ddupleks
  • Aga
  • Baschieri & Pellagri

UKK haulikon patruunat 

Voinko ostaa haulikon patruunoita netistä? 

Kyllä voit! Patruunojen tilaus onnistuu helposti myös netistä. Sinulla täytyy kuitenkin olla voimassa oleva aseenkantolupa, jonka tiedot tulee lähettää meille. Patruunoiden lähettäminen vaatii aseenkantoluvan tietojen lisäksi myös tarkemmat henkilötiedot.

Kuinka paljon haulikon patruunat maksavat? 

Patruunoiden hinta vaihtelee eniten sen mukaan, mistä materiaalista patruunan haulit ovat valmistettu. Teräksisiä hauleja tai lyijyhauleja sisältävät patruunat ovat edullisempia kuin esimerkiksi kalliimmasta volframista valmistettuja hauleja sisältävät patruunat. Myös haulilatauksen määrä ja vaikuttavat hintaan. Edullisimmillaan saat 10 patruunan paketin noin 10 euron hintaan, tai hieman tätä halvemmalla.

Mitkä haulikon patruunat soveltuvat pitkille matkoille? 

Pitkille matkoille isommat patruunat ovat paikallaan. Patruunan haulikoko pitäisi olla vähintään 3,5 mm ja lähtönopeuden riittävä. Pitkälle matkalle volframisia haulia sisältävät patruunat ovat oiva valinta.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK