(0) 0,00 €
Yhteensä
0,00 €
18.02.2021

Jaakko Pessinen - metsureiden metsuri

metsuri Jaakko Pessinen

Jos tuntee suomalaista metsurien kulttuuria, on lähes sataprosenttisella varmuudella törmännyt jossain vaiheessa Jaakko Pessisen tarinaan. Pessinen on suomalaisten metsurien kulttihahmo, jonka elämänkertaa esitellään lähes kansanperinteen omaisena tarinana. Pessisen tarina toki hakeekin vertaistaan, ja muutamia vuosia sitten miehestä julkaistiin myös Risto Jussilan kirjoittama elämäkertakirja Kuningasmetsuri.

Kuin kunnianosoitukseksi suomalaiselle metsuriperinteelle, myös VK päätti koota tämän suomalaishahmon tarinan tiiviiksi paketiksi verkkosivuillemme. Pessisen esimerkki inspiroi varmasti tulevia metsuripolvia osaltaan hoitamaan rakasta työtä sillä tavalla kuin hän sitä hoiti. Totta kai, nykyaikaisilla metsurin varusteilla.

Kuka on Jaakko Pessinen

Metsuri ja voimamies Jaakko Pessinen syntyi vuonna 1949 Etelä-Pohjanmaalla Lappajärvellä. Pessinen oli karjalasta saapuneen siirtolaisperheen poika, ja hänen isänsä oli sotaveteraani. Paitsi sotaveteraani, Pessisen isä oli myös metsuri ja siten myös poika Jaakko lähti jo nuorena isänsä mukaan metsään hakkuutöihin.

Koulut jäivät jo melko varhaisessa nuoruudessa. Kun hän ensikertaa metsään lähti noin 7-vuotiaana, hän myös jäi sille tielle ja teki päätöksen, että hänestä tulee metsuri. Ensimmäiset hän hakkasi ajanhenkeen pokasahalla, vaikka sittemmin miehen työkalut ovat toki olleet hieman jykevämpiä.

Metsurin työt ulkopuolisella toimeksiantajalla alkoivat puolestaan 14-vuotiaana vuonna 1964 ja jatkuivat pitkälle tälle vuosituhannelle. Metsä ei taida koskaan lähteä miehestä kunnolla, mutta hakkuut hän on joutunut lopettamaan vuoden 2019 lopulla tulleen sairauskohtauksen myötä. Hän ennätti kuitenkin viettää metsissä kutakuinkin 60 vuotta, joka on erittäin fyysisessä työssä melkoisen kunnioitettava työura.

Metsuriksi Pessinen ei kuitenkaan koskaan opiskellut, vaan hän oppi kaiken tarvittavan seuraamalla isänsä ja muiden kokeneiden metsurien työtä. Esimerkin voima ja omat oivallukset ovat olleet Pessisen avain metsurin kehittymiseen ja oppimiseen. Näitä taitoja hän on jakanut luonnollisesti eteenpäin vuosien varrella uusille metsuripolville.

Työuransa aikana Pessisen kerrotaan hakanneen yli 100 000 mottia puita. Jos sen muuttaisi vaikkapa polttopuiksi, sillä lämmittäisi yhden kylän torpat melkoisen monta vuotta.

Ruisleipää ja kahvia

Vaatimaton mies kertoo pärjänneensä metsäpäivät ruisleivän voimalla, mutta erityisesti perisuomalainen kahvi virkisti raskaan työn tekijää pitkinä metsäpäivinä. Nykyisissä ravintokehotuksissa ohjeistaan juomaan erityisesti vettä, mutta Pessinen joi kahvia lähes yhtä paljon kuin vettä. Se tuskin asettuisi nykyohjeistuksiin, mutta lappajärveläinen näytti pärjänneen sillä oikein hyvin.

Toki ruisleivän ja kahvin lisäksi ruokavalioon metsissä kuuluivat kasvikset ja kananmunat, mutta maidon roolia Pessinen on korostanut vuosien varrella. Hän itseasiassa uskoo juuri maidon olevan yksi merkittävä syy siihen, miksi hänen fysiikkansa ja luustonsa kestikin näin pitkän uran fyysisessä metsätyössä. Pessinen kertookin, että sairauspoissaoloja ei ole kertynyt koko työuran aikana ja mies on pysynyt muutenkin fyysisesti erinomaisessa tikissä.

Hämmästyttävällä tavalla Pessinen on pystynyt suoriutumaan työuransa myös ilman työtapaturmia, joita metsurin ammatissa voi tulla monissakin tilanteissa. Mies ei ole myöskään antanut sään koskaan häiritä, vaan töitä on tehty kovissa paukkupakkasissa ja paahtavissa helteissä. Luonto tarjoaa, mitä se tarjoaa.

Yksinäistä työtä

Pessinen on suhtautunut aina hyvin intohimoisesti metsurin ammattiinsa. Hän lähtee aamulla varhain metsään ja tulee sieltä pois sitten, kun siltä tuntuu. Päivät metsässä ovat usein melko yksinäisiä, ja aina ei ole ollut mukana kaveria. Pessinen toki kertoo nauttivansa hiljaisesta varhaisesta aamusta metsässä, kun aurinko alkaa kajastamaan puiden välistä ja linnut aloittavat aamuisen laulunsa.

Tämä on näkynyt myös Pessisen rakkausrintamalla. Mies kertoo, että hänen pisin suhteensa on kestänyt neljä vuotta. Vaikka heiloja on vuosien varrella ollut, ovat metsissä viihtyvän pitkät työpäivät olleet usein liian haastavia perhe-elämän viettämiselle.

Ikihonkien varjossa kasvanut voimamies

Voimailijoiden toimenkuvaan liitetään varsin usein punttisalit ja siellä nosteltavat isot rautaiset painot. Tämä mielikuva tuskin on kaukana todellisuudesta, sillä tyypillisestihän saleilla harjoittelu tapahtuukin.

Pessinen on kuitenkin sanonut, että kun tekee pitkiä päiviä metsissä, ei ole tarpeen käydä enempää salilla. Vuosien varrella hän on myös tämän moneen kertaan osoittanut. Fyysisesti pienempikokoista Pessistä on vuosien varrella haastettu jos jonkinlaiseen voimailuun mukaan, milloin kylänraitilla, milloin muussa muodossa. Eikä hän ole yleensä haasteista malttanut kieltäytyä.

Voimailussa Guinnessin ennätyskirjaan

Pessisen hyppäsi ensimmäisiin voimamieskilpailuihinsa 70-luvulla. Asialla oli silloin ystävänsä, joka innosti miestä kokeilemaan Helsinkiin kehonrakennuksen SM-kisoihin. Pessinen lähti totta kai haasteeseen mukaan ja osallistui kilpailuun, käytyään tekemässä punnituksen paikallisen osuuskaupan kylmiössä.

Voimailu-uran alkupäässä hän myös onnistui voittamaan 180-kiloisen säkin kantokilpailun, jossa onnistui kuljettamaan 180-kiloista möhkälettä 266 metriä. Se oli sata metriä enemmän kuin kenelläkään muulla.

Tästä kilpailut jatkuivat hyvin erilaisiin tapahtumiin, joita järjestettiin milloin missäkin. Osassa hän oli kutsuvieraana, toisissa osallistujana. Yksi ikimuistoisimmista voimamieshetkistä nähtiin Alajärven Kitrolla pesäpallopelissä vuonna 1991. Tuolloin Pessinen teki pesäpallopelin tauolla Guinessin Ennätyskirjaan merkinnän kaatamalla lisäpainolla höystetyn 1007-kiloisen Ladan. Se oli aikansa maailmanennätystulos.

Vahvistettuja ennätystuloksia Jaakko Pessisen maastavedolle ei esimerkiksi löydy, mutta metsureilla tämä tulos tapaa olla varsin korkea. Jotain kuitenkin Pessisen kunnosta kertoo Ladan kaataminen, josta löytyy edelleen video YouTubesta.

Samaisen videon siivittämänä hän sai myös työtarjouksen, jolla olisi päässyt Las Vegasiin kaatelemaan autoja työkseen. Hän kuitenkin lopulta kieltäytyi kunniasta äitinsä kehotuksesta.

Mitä voimme oppia Pessiseltä?

Pessinen on ollut vuosien mittaan malliesimerkki siitä, kuinka seurata omaa polkuaan ja tehdä sitä, mikä tuntuu parhaalta. Myös fyysisestä terveydestä huolen pitämiseen voi jokainen varmasti oppia jotain Pessiseltä. Kun tuo on riittävän fyysisistä, käytännössä muuta ei tarvitse tehdä, vaikka Pessinen toki oli mukana myös urheilussa muussakin kuin voimailussa.

Kuningasmetsuri kirja tarjoaa myös kattavan kattauksen vinkkejä siihen, mitä mies työnuransa aikana havaitsi. Pitkään metsissä viihtyneellä miehellä on varmasti monelle metsurille jotain hyviä tärppejä, joita hyödyntää arkityössään metsissä.

Pessisen moottorisahat

Pessinen kulutti uransa aikana loppuun omien sanojensa mukaan 75 moottorisahaa, joka tarkoittaa liki 60-vuotisella uralla hieman reilu sahan per vuosi. Niitä siis ehti menemään vuosien mittaan reilu määrä, joka ei tietenkään ole Pessisen tekemillä työmäärillä mikään ihme.

Viimeisinä työvuosinaan Pessinen luotti STIHL-varusteisiin, ja häneltä löytyi STIHL moottorisaha ja päälle pantavat. Tästä huolimatta, kestävin saha miehen käsitellyssä on ollut Raket 621 70-luvulta. Kyseinen saha oli Jonseredin valmistama. Nykyään sellaisia ei toki löydy kuin museosta.

Tilastoja Pessisen uralta

Olemme koonneet tähän osioon hauskoja tilastofaktoja Pessisen uran varrelta. Niitä toki olisi vielä paljon enemmänkin, mutta ehkä tässä on ne keskeisimmät, mitä lappajärveläismetsurin uralta löytyy.

1007 kiloa oli sen auton paino, jolla Pessinen pääsi Guinessin ennätyskirjoihin 1990-luvun alkupuolella.

-37 ja +25 astetta ovat äärimmäiset lämpötilat, joissa Pessinen on painanut pitkää päivää palstoilla.

1964 oli vuosi, kun Pessinen aloitti ensimmäistä kertaa virallisesti töissä metsurina.

210 000 halkomottia puuta on se määrä, minkä Pessinen on suunnilleen uransa aikana sahannut. Litroina tämä sama olisi esimerkiksi 210 000 000 litraa. Se on mitä luultavammin enemmän kuin kahvin ystävä Pessinen ennätti itse juomaan työuransa aikana. Lukema olisi noin 35 000 000 nokipannulista kahvia.

75 moottorisahaa on se määrä, jonka Pessinen on ajanut moottorisahoja loppuun.

Lähes 50 vuotta on kulunut siitä, kun Pessinen sairasti edellisen flunssansa.

Lähes 60 vuotta Pessinen vietti metsissä töitä tehden.

266 metriä Pessinen kuskasi 180-kiloista säkkiä Lappajärvellä järjestetyssä kilpailussa.

3 litraa kahvia saattoi mennä parhaana päivinä metsätöissä. Pessinen tunnettiin kovana kahvin ystävänä.

Jaakko Pessinen UKK

Kuka on Jaakko Pessinen?

Jaakko Pessinen on Suomen tunnetuin metsuri. Pessinen syntyi Etelä-Pohjanmaalla Lappajärvellä ja työskenteli metsurina lähes 60 vuotta, osallistuen uransa aikana myös voimamieskilpailuihin. Hän pääsi voimailujensa myötä myös Guinessin ennätyskirjaan kertaalleen, kun hän kaatoi pesäpallo-ottelun tauolla Alajärvellä 1007 kiloa painaneen Ladan.

Mitä moottorisahaa Jaakko Pessinen käytti?

Jaakko Pessinen ehti kuluttaa uransa aikana loppuun 75 erilaista moottorisahaa. Loppu-urastaan hän luotti STIHL moottorisahoihin, mutta uransa parhaaksi moottorisahahankinnaksi hän nimeää Raket 621 1970-luvun alusta.

Kuinka paljon Jaakko Pessinen sahasi?

Aivan tarkkaa lukemaa tietysti kukaan ei pysty sanomaan, mutta tietojen mukaan Pessinen sahasi uransa aikana noin 210 000 halkomottia puuta. Se on melko valtava määrä yhdelle ihmiselle.

Mitä muuta Jaakko Pessinen teki?

Metsurin työn ohella Pessinen oli myös voimamies. Fyysisesti pienestä koostaan huolimatta hän menestyi erilaisissa voimailulajeissa hyvin. Hän kertoo, että hänen fysiikkansa rakentui kantamalla tukkeja metsässä ja tekemällä pitkiä päiviä.

Lähteet: Aarre-lehti 2017 ja 2020, Iltalehti 2019 ja Visiirin Takaa 2020.

------------------

Jos koet, että artikkeleistamme on sinulle apua, tue toimintaamme tilaamalla tuotteita verkkokaupastamme. Tällä tavoin voimme jatkossakin tuottaa hyvää sisältöä, josta on lukijoillemme hyötyä.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK